Etelämanut hakevat Uudeltamaalta edustajaa MTK:n keskusliiton maaseutunuorten valiokuntaan - MTK-Uusimaa
Ajankohtaista
Etelämanut hakevat Uudeltamaalta edustajaa MTK:n keskusliiton maaseutunuorten valiokuntaan
08.06.2022
Tänä vuonna keskusliiton maaseutunuorten valiokuntaan valitaan uusi edustaja Uudeltamaalta.
Keskusliiton valiokunnassa edustat kaikkia Suomen maaseutunuoria, pääset tuomaan esiin nuorten ääntä MTK:ssa sekä laajemmin yhteiskunnassa.
Maaseutunuorten valiokunnassa ovat edustettuna kaikki liitot kiertävän valintakiintiön perusteella. Maaseutunuorten valiokunnan kausi on kolmivuotinen. Joka vuosi valiokunnan kokoonpano hieman vaihtuu, kun osa jäsenistä ”eläköityy” ja osa vasta aloittelee polkuaan valiokunnan riveissä. Valiokunta kokoustaa noin 6 kertaa vuodessa.
MTK:n maaseutunuorten valiokunnalla on lisäksi keskeinen rooli järjestön nuorten toiminnan kehittämisessä. Valiokunta suunnittelee ja toteuttaa yhdessä maaseutunuorten asiamiehen ja liittojen toimihenkilöiden kanssa kaksi kansallista parlamenttia vuosittain. Kevätparlamentti pidetään yleensä helmikuussa, syysparlamentti ajoittuu marraskuuhun. Kotimaan toiminnan lisäksi valiokunnan edustaja osallistuu Euroopan nuorten tuottajien CEJA:n kokouksiin, jonka lisäksi tehdään mm. Pohjoismaalaista tuottajayhteistyötä. Tällä hetkellä valiokuntalaisia on mukana myös CAP-työryhmissä valmistelemassa uutta tukikautta.
MTK:n maaseutunuorten valiokunta tarjoaa eturivin paikan alan edunvalvontaan osallistumiseen tai seuraamiseen. MTK:n lisäksi tutuksi tulevat sidosryhmäläiset ja mm. Brysselin byrokratia ja päätöskoneisto. Valiokunnan jäsenet hoitavat edustuksia eri tilaisuuksissa, ottavat kantaa MTK:n sisäisiin ja ulkoisiin asioihin sekä järjestävät omia edunvalvonnallisia tempauksia. Edunvalvonnan ja vaikuttamistyön lisäksi valiokunnasta jää paljon ystäviä ympäri Suomen, ja yhteishenki on taattu!
Edustajan tulee olla kauden alkaessa alle 35-vuotias.
Jos kiinnostuit, tee itsestäsi vapaamuotoinen hakemus videolla tai kirjallisesti ja toimita se 14.8.2022 mennessä osoitteeseen mirka.niemela@mtk.fi.
Aikataulu:
1.6.-14.8.2022 Hakuaika
19.8.2022 Valiokunta valitsee edustajan kokouksessa
23-24.11.2022 Edustajan virallinen valinta MTK:n syysvaltuuskunnan kokouksessa
1.1.2023 Kausi MTK:n keskusliiton maaseutunuorten valiokunnassa alkaa