Liiton puheenjohtajan terveiset heinäkuu 2022 - MTK-Uusimaa
Blogi – Jäsenyys
Liiton puheenjohtajan terveiset heinäkuu 2022
04.07.2022
Kun muilla aloilla vietetään kesälomaa, on maatiloilla kiireisimmät ajat. Vaikka kevät lähti hieman kitkutellen käyntiin, kesäkuu on antanut kyllä parastaan ja vaikka aina on syytä mennä ilon kautta, niin taitaa kuivuus jo kohta kolkutella ovella. Sateita odotellaan, koskaan ei ole täydellistä. Mutta säille me emme mahda mitään, joten keskitytään niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa.
Vaikuttamisesta puheen ollen Ruokavirasto muisti nautaeläinten pitäjiä ”pienellä” yllätyksellä kertomalla tukimaksatuksien siirtyvän ensi vuoden puolelle. Tämä erikoinen episodi on osa koko eläintukijärjestelmän muutosta, joka on ollut käynnissä jo vuodesta 2020. Helpointa olisi ollut aloittaa uusi järjestelmä uuden tukikauden alusta 1.1.2023, mutta tämä ei onnistunut lähinnä EU:n komission vaatimusten takia. Tästä tukijärjestelmän muutoksesta kesken kauden on aiheutunut hallinnollista taakkaa, joka dominoefektin tavoin myöhästyttää asioita järjestelmän sisällä. Tämän voisi nähdä siten, että rahat ovat olemassa ja myönnetty, mutta tiellä on useita portinvartijoita, joiden tulee näyttää vihreää valoa, ennen kun rahat ovat viljelijän tilillä. Jokaiselle portinvartijalle on näytettävä toteen, että on toimittu asianmukaisesti. Ja kun kyseessä on viranomaisjärjestelmä, niin tämä ei tapahdu kovin vikkelästi. Tämä sotku aiheuttaa kohtuutonta haittaa viljelijälle. Kun tämä dominoefekti lähtee kaatumaan toiseen suuntaan, herää kysymys, että miten tämä asia hoidetaan. Kassa on monella tilalla tällä hetkellä vähissä ja nyt vielä hyvin iso rahamäärä jää tulematta ajallaan. Tämä vaatii rahoitusjärjestelyjä, aikaa ja vaivaa sekä kustannuksia koroista ja järjestelyistä. Pelkästään pankkimaksut lainajärjestelyistä voivat olla useita satoja euroja muutaman kuukauden lainasta. Näille kuluille olisi syytä löytyä kompensointia hallinnon kautta. Suuri kysymys on miksi MTK ei tee mitään? Kyllä tässä tehdään, mutta koska asia liittyy hallinnollisuuteen ei tästä saa suuria otsikoita. Vika on järjestelmässä ja järjestelmän muuttamine on hyvin hidasta, koska vanha järjestelmä on pidettävä samaan aikaan toimivana.
Kesäkuun viimeisellä viikolla vietettiin pride-viikkoa, itse en ehtinyt kulkueeseen heinäntekokiireiden vuoksi. Haluan toivottaa oikein hyvää kesää kaikille viljelijöille, mutta nyt erityisesti sateenkaariviljelijöille, joiden toivon pystyvän olemaan omia itsejään myös viljelijäyhteisössään ilman syrjintää. Me teemme kaikki tärkeää työtä <3 <3

Aleksis Kyrö
MTK-Uusimaa puheenjohtaja