Takaisin Liiton uuden puheenjohtajan terveiset helmikuu 2024

Blogi – Jäsenyys

Liiton uuden puheenjohtajan terveiset helmikuu 2024

31.01.2024

Hei vaan kaikille! 

Uusi vuosi alkoi minun osaltani melkoisella rytinällä, kun MTK-Uusimaan johtokunta valitsi minut puheenjohtajakseen. Olen siis Kalekin Aija ja tuore kasvo myös liiton johtokunnassa, mutta kokemusta löytyy luottamustehtävistä oman kylän eli MTK-Pornaisten johtokunnasta, sekä kunnallispolitiikasta. Osalle olen luultavasti myös tuttu monesta sosiaalisen median kanavasta, joissa voi seurata arkipäivieni kommelluksia laidasta laitaan. Työskentelen täysipäiväisesti omalla kasvinviljelytilallani Pornaisissa. Viljelyn ohella teemme teiden talvikunnossapitohommia ja löytyy meiltä myös kaivinkone pieneen puuhasteluun. Kesät kuluvat siis perinteisesti viljelyn parissa ja talvet lumihommissa ja myös jonkin verran metsähommissa. Aika ajoin työskentely on melko hektistä, mutta luottamustoimet tuovat itselleni vaihtelua ja erilaisia haasteita ja sisältöä arkeeni.

Itsekin piti oikein miettiä, että millaisen puheenjohtajan liitto tulee minusta saamaan? Sen varmasti kuluva vuosi tulee näyttämään minulle itsellenikin, mutta tavoitteenani puheenjohtajana on yrittää olla helposti lähestyttävä, asioita eri suunnista lähestyvä ja niistä keskusteleva, sekä tietenkin asioita eteenpäin vievä. Monesti ihmiset odottavat asioiden tapahtuvan käden käänteessä, mutta byrokratian rattaissa mikään ei oikein tapahdu nopeasti. Kissan pöydälle nostamisesta voi mennä tovi ennen kuin sen voi lopulta nostaa sieltä alas. Asioiden eteenpäin vieminen vaatii siis pitkäjänteistä työtä niin julkisesti, kuin niiden suljettujen ovienkin takana. Etenkin kun me viljelijät alamme olla kovin pieni porukka tässä maassa, niin pidän tärkeänä, että pystyisimme yhteen hiileen puhaltamalla saamaan asioita eteenpäin! Eli jos joku meitä koskettava asia ihmetyttää, kummastuttaa, ihastuttaa tai vihastuttaa, niin olkaahan meihin luottamushenkilöihin yhteydessä niin yritetään yhdessä vaikuttaa ja saada ääntämme kuuluviin.

Talvisin terveisin

Aija Kalek

Puheenjohtaja