Back Liiton puheenjohtajan terveiset kesäkuu 2024

Blogi – Jäsenyys

Liiton puheenjohtajan terveiset kesäkuu 2024

05.06.2024

Kylvökiireet ovat varmasti hellittäneet suurimmalta osin kaikilla ja katseet on suunnattu taivaalle ja sääennustuksiin. Sään todella nopea lämpiäminen toppatakkikelistä paahtavaan helteeseen ei ole ollut hyvästä viljelykasveille. Keväällä yleensä satotoiveet ovat korkeimmillaan, mutta tänä keväänä haasteellinen sää on kyllä jo heti alkuunsa laskenut toiveita hyvistä sadoista. Syysviljat lykkäävät paikoin jo tähkää ja viljojen orastuminen on monin paikoin heikkoa. Vaikka kosteutta kylväessä vielä maassa oli, on kuumuus, auringonpaahde ja tuulet sen kuivattaneet. Ukkoskuurot olisivat erittäin toivottavia tällä hetkellä, jotta viljelykasvien kehitys ja orastuminen tulisivat turvatuksi.

 

Säähän emme voi vaikuttaa, mutta vaikuttaminen sen sijaan eurovaaleissa on mahdollista ja erittäin tärkeää. Euroopan parlamentti päättää todella paljon meitä koskevia asioita, joten nyt on aika äänestää. Voisi jopa sanoa, että meidän elinkeinon kannalta eurovaalit ovat vaaleista ne kaikista tärkeimmät. Kannattaa siis tutustua ehdokkaisiin, jotka puolustavat maaseutua ja maataloutta ja antaa heille äänensä.  Eri puolueiden listoista löytyy kyllä hyviä vaihtoehtoja, joten eikun mars vaaliuurnille, ellette ole sitä jo tehneet.

 

Toivotaan kuitenkin myös, että sää hieman viilenisi ja vettä saataisiin tasaisesti loppukasvukausi! 

Aija Kalek

Puheenjohtaja