Tillbaka Boosti Uusimaa-Nyland hankkeen Tsekinmatka

Ajankohtaista

Boosti Uusimaa-Nyland hankkeen Tsekinmatka

13.10.2022

 

Boosti Uusimaa-Nyland -hanke järjesti 6-9.10.2022 ulkomaanmatkan nuorille Tsekkiin tutustumaan paikalliseen maatalouteen. Matka aloitettiin vierailemalla ensimmäisenä päivänä Kozelin panimolla Velké Popovicessä. 1874 perustetulla panimolla tuotetaan vuosittain 1,2 miljoonaa pullollista olutta. Kierroksen aikana pääsimme tietysti myös maistelemaan olutta.

 

Toisena päivänä oli vuorossa 3 tilavierailua. Ensimmäisenä vuorossa oli Farma Stehlík, joka on 50 lehmän lypsykarjatila. Tilalla jalostetaan 1/3 osa tuotetusta maidosta erilaisiksi tuotteiksi, kuten jugurtiksi ja juustoiksi, joita pääsimme maistelemaan tilalla. Tilalta löytyy myös pieni kauppa, jossa myydään tilan ja lähituottajien tuotteita. Kaupassa oli myös raakamaitoautomaatti, josta myydään maitoa noin 120 litraa päivässä! 

Toisena päivän kohteena oli Kunclův mlýn, joka on 1764 perustettu tila. Tilalla on lihakarjaa ja he käsittelevät lihat itse ja myyvät ne suoramyyntinä asiakkaille. Tilalla on myös 20 hevosta ja siellä järjestetään kesäisin lasten leirejä. Tilalla on myös 20 mehiläispesää. 

Kolmantena tilana oli Farma & pivovar Obora, eli tila ja pienpanimo. Tilalla 600 ha petoja, joilla viljellään maissia, ohraa, vehnää ja humalaa. Tilalla on myös 85 lypsylehmää ja biokaasulaitos sekä pienpanimo, jossa tuotetaan 25 erilaista olutta, joita pääsimme maistelemaan kierroksen lopuksi.

 

Toisena tilavierailupäivänä vierailimme myös kolmella tilalla. Ensimmäinen oli 40 km päässä Prahasta sijaitseva Rodinná farma Králových. Tilalla on 12 000 munintakanaa. Tilalta toimitetaan munia päivittäin Prahaan kahviloille ja ravintoloille sekä kauppoihin ja viikonloppuisin torille. Tilan 420 hehtaarilla viljellään ohraa, maissia, sokerijuurikasta ja unikonsiemeniä. Pääsimme juttelemaan tilalla tilan nuorten kanssa ja kuulemaan heidän mietteitänsä Tsekin maataloudesta ja alan tulevaisuudesta. 

Toisena päivän tilana oli Farma Pavla Dudy, joka on perunatila. Tilan 70 hehtaarilla 1/3 on perunalla. Tuotannossa heillä on 4 eri lajiketta. Perunat myydään tilalta suoramyyntinä suoraan kuluttajille sekä paikallisille kaupoille. Tilan isäntä vastaa myös kylän metsienkäytöstä ja kertoi meille myös Tsekin metsätaloudesta.

Kolmantena tilana oli Soukromá pokusnická stanice Lukavec, joka on 50-luvulla perustettu tutkimustila. 70 ha tilalla tehdään paljon erilaisia kokeita. Tutkimusta tehdään yhdessä yliopistojen, yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. Mukana toiminnassa on 3 sukupolvea ja pitkäkestoisimmat kokeet olivat jatkuneet samoilla lohkoilla jo 60 vuotta! Tilalta löytyy myös oma laboratorio sekä 20 lihanautaa.

 

Matkan viimeisenä päivänä meillä oli kävelykierros Prahassa, missä tutustuimme kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Iltapäivällä oli muutama tunti omaa aikaa kaupungilla ennen kotiinlähtöä.