Boosti Uusimaa-Nyland 

Huom! Hanke on päättynyt 2023.

Boosti Uusimaa-Nyland on MTK Uusimaan ja SLC Nylandin yhteinen hanke uusmaalaisille maaseutunuorille. 

Hanke tähtää nuorten maaseutuyrittäjien taitojen, tietojen ja toimintakyvyn ylläpitoon ja lisäämiseen. Hanke jatkaa toimintaa edellisen Boostia maaseutuyrittäjyyteen hankkeen jalanjäljissä.  

Hankkeessa on kaksi pääteemaa: Maatilan kehittäminen ja verkostoituminen ja koko hankkeen läpileikkaavana teemana on hyvinvointi. Tapahtumissa kouluttaudutaan, opitaan uutta, verkostoidutaan ja pidetään yhdessä hauskaa. 

Hankkeen tavoitteena on nuorten maaseutuyrittäjien toimintaedellytysten ja yrittäjäosaamisen tukeminen ja kehittäminen. Hankkeessa halutaan tuoda nuorille esiin uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä parantaa nuorten mahdollisuuksia yritystoiminnan aloittamiseen. Hankkeessa halutaan tukea nuoria olemaan elinvoimaisia yrittäjiä maaseudulla, luomaan uusia työpaikkoja sekä kehittämään itseään ja rakentamaan verkostojaan. Toiminnassa hyödynnetään asiantuntijoiden tukea sekä kannustetaan nuoria ideoimaan uutta aktiivisen osallistavan toiminnan kautta. 

Kaikki hankkeen tilaisuudet ovat avoimia kaikille, mutta osassa tapahtumista on rajoitettu osallistujamäärä, joten tapahtumiin kannattaa ilmoittautua ajoissa. Hankkeen tapahtumissa yhteisöllisyys on yhtä tärkeää, kun tapahtumien asiaosuus. Toiminta on teidän toiveiden mukaista, joten kertokaa meille kaikki pienet, isot, erikoiset ja hullutkin ideat, niin työstetään niistä yhdessä hankkeelle sopiva tapahtuma! 

Tule rohkeasti mukaan hankkeen tapahtumiin yksi tai kaverin kanssa. Tiedossa tiukkaa asiaa ja rentoa menoa sekä mukavaa porukkaa.

Hankkeen toteutusaika: syksy 2020-2023

 

Hankkeen tulevia tapahtumia:
Hanke on päättynyt 2023

 

Voit vaikuttaa hankkeeseen ja sen sisältöön vastaamalla kyselyyn tästä

Seuraa hankkeen Facebook sivuja täältä
Seuraa hankkeen Instagram tiliä täältä.
Liity hankkeen sähköpostilistalle täältä. Lähetämme hankkeen tapahtumista tieto uutiskirjeissä.

Hankevastaavat:


MTK-Uusimaa
Mirka Niemelä
mirka.niemela@mtk.fi
050 512 3728

SLC Nyland 
Alexandra Wasström
044 023 4036
alexandra.wasstrom@slc.fi

 

Boosti Uusimaa-Nyland on Manner-Suomen kehittämisohjelman rahoittama koulutus- ja tiedonvälityshanke. Hanke on 90% maaseuturahaston rahoittama.

 

Hankkeen rekisteriseloste

Boosti uutiskirjeen tilaus

Tilaa uutiskirje täältä ja pysyt kärryillä hankkeen tapahtumista!

Boosti kysely

Vaikuta hankkeen sisältöön vastaamalla kyselyyn täältä.