MTK-Uusimaa Säätiö

 

MTK-Uusimaa Säätiö on yleishyödyllinen, itsenäinen säätiö. Se tukee Uudenmaan tuottajaliiton toimialueella maatalouden kehittämistoimintaa sekä viljelijöiden hyvinvointia edistävää työtä. Tätä toimintaa käytännössä järjestää MTK-Uusimaa liitto sekä sen tuottajayhdistykset. Säätiö rahoittaa toimintansa sijoitustuotoilla ja sillä on mm. metsäomistuksia Vihdissä sekä Hämeenlinnassa.

Säätiö on perustettu vuonna 1935 Uudenmaan Maataloustuottajain liiton toiminnan taloudelliseksi turvaksi. Säätiön sai lahjoituksia pohjarahastoonsa paikallispankeilta, meijereiltä, myllyiltä kuin yksityisiltä maanomistajilta. Merkittävimpänä lahjoituksena mainittakoon Talltorpin kiinteistö Keravalla, jonka säätiö vastaanotti 1944 Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiiriltä. Sittemmin kiinteistöjä on ostettu sekä myyty ja varoja hajautettu erilaisiin sijoituselementteihin mutta kautta vuosikymmenien sijoituspolitiikassa on noudatettu maltillista talonpoikaista linjaa, joka on osoittautunut viisaudeksi. Näin säätiön myöntämää taloudellista tukea on pystytty koko ajan kasvattamaan.


MTK-Uusimaa Säätiön hallitus 2023

 

Puheenjohtaja
Kimmo Hovi
0400 492 316
kimmo.hovi@kolumbus.fi

Varapuheenjohtaja
Aleksis Kyrö

050 587 9146
apkyro@gmail.com

Elmeri Nieminen
040 552 4060
elmeri.nieminen@live.com

Pentti Ervasto
0400 465 271
pentti.ervasto@kolumbus.fi

Esa Heikkilä
0400 484 240
esaheikkila@elisanet.fi

 

Säätiön asiamies:

Jaakko Holsti

0400 871 633

jaakko.holsti@mtk.fi